Playschool laajentaa toimintaansa

Playschool laajentaa toimintaansa

 

Vaasa English Playschool on laajentamassa toimintaansa. Päiväkodissa tällä hetkellä toimivien 42 vieraskielisen varhaiskasvatuksen päivähoitopaikan lisäksi elokuussa 2018 päiväkodissa aloittaa kolmas ryhmä ja paikkaluku nousee 63 paikkaan.

Tällä hetkellä päiväkodin vieraskielinen varhaiskasvatus on suunnattu taustaltaan suomenkielisten perheiden lapsille. Päiväkotiin tullaan oppimaan englannin kieltä, kielikylpymetodeiden mukaisesti toteutettuna. Vaasan alueelta on tähän saakka puuttunut kokonaan vakituinen englanninkielinen varhaiskasvatus kansainvälisille perheille. Vaasa English Playschool on vastaamassa tähän kasvavaan tarpeeseen paikkalukua kasvattamalla ja perustamalla kansainvälisen lapsiryhmän.

Playschoolin toiminnan laajenemisen myötä päiväkoti on myös muuttamassa uusiin, suurempiin tiloihin. Vaasan opiskelija-asuntola säätiö VOAS:n omistamia, Suvilahden nuorisotalon entisiä tiloja remontoidaan kevään mittaan päiväkotikäyttöön soveltuviksi, muutto uusiin tiloihin tapahtuu tulevana kesänä niin että toimintakausi 2018 – 2019 aloitetaan uusissa tiloissa.

Vaasa English Playschool toimii tällä hetkellä Vaasan kaupungin ostopalvelupäiväkotina. Ostopalvelusopimus kaupungin kanssa päättyy 31.7.2018. Yhteistyö Vaasan kaupungin kanssa jatkuu kuitenkin tiiviinä, Playschoolin siirtyessä kaupungin palvelusetelipäiväkodiksi 1.8.2018 alkaen.

Päiväkodin toiminnan laajentuminen sekä muutto uusiin tiloihin ajoittuvat samaan ajankohtaan Playschoolin 50-v juhlavuoden kanssa. Uuden päiväkotikiinteistön avajaisia ja päiväkodin 50-vuotista taivalta tullaan juhlistamaan syksyllä.